Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tonttijohdot ja liittymän huoltaminen

Tonttivesijohto ja -viemärit sekä vesimittari

Tonttijohtojen liittymiskohta sijaitsee runkojohdon ja tonttijohdon liittymiskohdassa. Uusilla alueilla tonttijohdot on yleensä rakennettu valmiiksi. Tonttijohtojen rakentamiseen liittyvät maanrakennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Yleisellä alueella tonttijohtojen rakentamisesta huolehtii yleensä vesihuoltolaitos, joka laskuttaa liittyjää voimassa olevan taksan mukaisesti. Rakentamisen yleisellä alueella voi tehdä myös liittyjä, jolloin liittyjä huolehtii myös jälkipaikkauksista, esimerkiksi painumien korjauksista.

Tonttiviemärien hankkimisen ja asennuksen suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Riihimäen Vesi hankkii ja asentaa tilauksesta tonttivesijohdot, jotka ovat kooltaan d 40 mm – d 63 mm.

Mikäli liittyjä suorittaa tonttivesijohdon hankinnan ja asentamisen itse, määrää laitos tonttivesijohdon materiaalin, koon ja sijoituksen sekä valvoo työn.

Vesimittari tulee sijoittaa niin, että se on helposti asennettavissa, luettavissa ja vaihdettavissa. Kiinteistön vesimittari asennetaan välittömästi perusmuurin sisäpuolelle lattiakaivolliseen tilaan.

Vesimittarin liitostyön tekee aina Riihimäen Vesi. Vesimittarin asennuksissa käytetään ko. mittarille soveltuvaa asennustelinettä, jonka liittyjä kiinnittää seinään tai lattiaan. Asennustelinettä ei saa poistaa tai muuttaa. Mikäli vesimittari asennetaan ennen kuin vesimittaritila on valmis, rakentaa liittyjä mittarille tukevan telineen. Rakennusaikainen vedenkäyttö sallitaan ainoastaan vesimittarin asennuksen jälkeen, eli vettä ei saa käyttää ilman mittaria. Vesimittarin lukeman perusteella hyvitetään omakotitalon rakentajalle jätevesimaksu 20 vesikuution osalta ensimmäisessä vesilaskussa.

Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan vesihuoltolaitokselle tonttijohtojen rakentamisen aloittamisesta.

Liittymän huoltaminen

Tonttijohtojen kunnossapidosta ja huoltamisesta vastaa yleisellä alueella Riihimäen Vesi ja tontin rajan sisäpuolella kiinteistön omistaja.