Hyppää sisältöön

Verkostotyömaat

Riihimäen Vesi saneeraa putkiaan alueittain. Vesihuoltosaneerauksen yhteydessä vanha vesijohto sekä jätevesi- ja hulevesiviemärit uusitaan, joko kaivamalla tai sujuttamalla. Vanhoilla asuinalueilla rakennetaan saneerauksen yhteydessä kadun alle uusi hulevesiviemäri.

Riihimäen Vesi tiedottaa saneerausalueilla sijaitsevien kiinteistöjen omistajia kirjeellä ennen töiden aloittamista. Saneeraustöihin liittyvistä vesikatkoista tiedotetaan tekstiviestillä ennen töiden toteutusta. Väliaikaisen vedenjakelun ajalta vesi ja jätevesi laskutetaan vuosikulutusarvioon perustuen.

Vesihuoltotyömaat 2026

Nämä ja muut kaupungin myöntämät katutyöluvat näkyy Riihimäen kaupungin karttapalvelussa. (Kartta.riihimäki.fi.)

  • Riihimäen Vesi saneeraa Otavankadulla ja Telluskadulla vesijohtoja sekä jäte- ja hulevesiviemäreitä. Työt aloitetaan viikolla 13 ja niiden arvioidaan valmistuvan lokakuun alussa 2026.

    Urakka vaikuttaa alueen liikennejärjestelyihin. Työmaa lisää työmaaliikennettä ja aiheuttaa tilapäisiä muutoksia kulkureitteihin. Kulku kiinteistöille pyritään turvaamaan koko työn ajan.

    Työt voivat aiheuttaa tilapäisiä häiriöitä vedenjakelussa. Mahdollisista vesikatkoista tiedotetaan erikseen.

    Urakoitsijana hankkeessa on Lakeuden Maanrakennus Oy.

    Lisätietoja saneerausurakasta:

    Riihimäen Vesi, Sami Nikkinen
    p. 050 528 6282

    sami.nikkinen@riihimaki.fi

    Lakeuden Maanrakennus Oy, Jouni Heikkilä
    p. 040 832 0039
    jouni.heikkila@lakeudenmaanrakennus.fi

    Karttaan merkitty saneerausalue
  • Riihimäen Vesi saneeraa Palstakadulla, Uramontiellä, Puistikossa ja Arjavirrankadulla huonokuntoisia vesi- ja viemärijohtoja ja rakentaa uutta hulevesiviemäriä. Työt aloitetaan toukokuussa 2026.

    Urakka vaikuttaa alueen liikennejärjestelyihin. Työn aikana osa kaduista suljetaan liikenteeltä työmaa-ajon ja turvallisuuden takia. Työmaa myös lisää kuorma-autoliikennettä lähialueella urakka-aikana. Urakoitsija tiedottaa työn edetessä alueen muuttuvista liikennejärjestelyistä sekä mahdollisista vesikatkoista.

    Urakoitsijana hankkeessa on Vision Infra Oy.

    Lisätietoja saneerausurakasta:

    Riihimäen Vesi, Tommi Virtanen p. 040 330 4963

    Vision Infra Oy, Ville Peltola p. 0400 498 115

    Karttaan merkitty saneerausalue
  • Riihimäen Vesi saneeraa Uramon alueella, Oravankadun ja Jussilantien välisellä puistoalueella, jätevesiviemäriä. Työ alkaa maalis-huhtikuun vaihteessa 2026 ja työ on valmis viimeistään toukokuun lopussa 2026.

    Työn aikana alueella on kuorma-autoliikennettä sekä työmaa-ajoneuvoja. Kevyt liikenne ja huoltoajot alueella toimivat normaalisti.

    Urakoitsijana hankkeessa on Uponor Infra Oy.

    Lisätietoja saneerausurakasta:

    Riihimäen Vesi: Tommi Virtanen p. 040 330 4963 ja Sami Nikkinen p. 050 528 6182

    Uponor Infra Oy: Mikko Kallioinen p. 040 860 4148

    Karttaan merkitty saneerausalue