Hyppää sisältöön

Veden etäluennan pilotointi alkamassa

4.5.2022 Tiedotteet

Riihimäen Veden tavoitteena on ottaa palveluissaan käyttöön uutta teknologiaa resurssitehokkuuden parantamiseksi. Uuden teknologian käyttöönotto on tulossa ajankohtaiseksi veden etäluennassa, johon ollaan siirtymässä Riihimäen lisäksi useissa muissakin kunnissa.

Riihimäen Vesi on käynnistänyt pilot-projektin, jossa testataan etäluettavia vesimittareita ja testausvaiheessa asennetaan vesimittarin vaihdossa etäluettava vesimittari asiakkaille, joilla mittarinvaihto on ajankohtainen. Laskutukseen ja lukemien ilmoittamiseen ei testausvaiheella ole vielä asiakkaan kannalta vaikutusta.

Veden etäluenta tulee mahdollistamaan jatkossa vesimittarilukemien siirron vesilaitokselle radioverkon kautta. Kokeiluprojektin päättyessä on tarkoitus siirtyä edelleen vaiheittain etäluentaan sitä mukaa kun vanhojen mittareiden vaihto uusiin tulee ajankohtaiseksi. Etäluentaan siirtymisen myötä arviolaskutuksesta siirrytään todellisen kulutuksen mukaiseen laskutukseen. Kun omasta veden kulutuksestaan on koko ajan tietoinen, kannustaa se myös veden säästämiseen ja sitä kautta pienempään vesilaskuun.

Lisätietoja antaa: vesihuoltojohtaja Jarmo Rämö, p. 040 330 4964