Vedenjakelukatko Pajakadulla to 4.6.2020 klo 8-16

Vedenjakelu joudutaan keskeyttämään Pajakadulla torstaina 4.6.2020 klo 8.00 – 16.00 väliseksi ajaksi vesijohdon korjaustyön takia. Vedenjakelukatko koskee kiinteistöjä osoitteissa Pajakatu 2, 2a ja 3. Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa.   Jakelukatko ohi, korjaustyö valmistui etuajassa.   Lisätietoja: Verkostopäällikkö Jukka Salminen, p. 040 330 4967

Otsolan alueen vesihuoltosaneerausta ei toteuteta vuonna 2020

Otsolan alueen vesihuoltosaneerausta ei toteuteta vuonna 2020 johtuen koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista ja ohjeistuksista. Vesihuoltosaneerauksen toteuttaminen vaatii mm. vesikatkoja kiinteistöille urakka-alueella ja sen ulkopuolella sekä urakka-alueella kiinteistöissä sisällä vierailua. Vallitsevissa poikkeusolosuhteissa urakkaa ei pystytä toteuttamaan siten, että alueen kiinteistöjen asukkaiden turvallisuus pystytään takaamaan. Otsolan 2020 alueen vesihuoltosaneeraus tullaan tämän hetkisen arvion mukaan toteuttamaan sellaisenaan vuonna 2021. … Lue lisää

Otsolan alueen tiedotustilaisuus 1.4.2020 peruttu

Perustuen koronatilanteesta johtuviin hallituksen linjauksiin yleisötilaisuuksien järjestämisestä Riihimäen vesihuoltoliikelaitos noudattaa Riihimäen kaupungin, Lopen kunnan, Hausjärven kunnan ja Riihimäen seudun terveyskuntayhtymän kanssa yhdessä sovittuja pelisääntöjä ja toimintamalleja. Otsolan alueen vesihuoltosaneerauksen tiedotustilaisuus keskiviikkona 1.4.2020 klo 18 Kalevantalon auditoriossa joudutaan perumaan. www.riihimaenvesi.fi/verkostosaneeraus/ -sivuille on päivitetty Otsola I alueelle oma sivu. Päivitämme urakoitsijan yhteystiedot, heti kun urakoitsija on valittu. … Lue lisää

Hulevesitutkimus Kynttilätiellä

Riihimäen Vesi tekee hulevesitutkimusta Kynttilätiellä. Tutkimukseen käytetään punajuuriväriä, väriä saattaa näkyä ojissa Kynttilätien läheisyydessä.   Lisätietoja verkostopäällikkö Jukka Salminen, p. 040 330 4967    

Veden jakelukatko Kokinmäessä ja Salpausseläntiellä ti 16.7.2019 klo 8-16, Huom! Poikkeukselliset liikennejärjestelyt

Vedenjakelu joudutaan keskeyttämään Salpausseläntiellä ja Kokinmäessä ti 16.7.2019 klo 8.00 – 16.00 Laaksokadun alueen vesihuoltosaneeraukseen liittyvän vesijohtoliitostyön takia. Veden jakelukatko koskee kiinteistöjä: Kokinmäki 5, 5a, 7, 9, 10 ja 12 Salpausseläntie  19, 21, 23 ja 25 Lisäksi joudumme katkaisemaan Salpausseläntien ja Kokinmäen risteysalueen liikenteeltä kyseisenä ajankohtana.   Kuluttajien on syytä varata talousvettä katkon ajaksi. Vahinkojen … Lue lisää

Veden jakelukatko ke 22.5.2019 klo 8-12 Perjalantiellä

Vedenjakelu joudutaan keskeyttämään keskiviikkona 22.5.2019 klo 8.00 – 12.00 Perjalantiellä vesihuoltosaneeraukseen liittyvän vesijohtoliitostyön takia. Katko koskee kiinteistöjä: Perjalantie 7 ja 8. Kuluttajien on syytä varata talousvettä katkon ajaksi. Vahinkojen välttämiseksi kehotamme pitämään hanat suljettuina katkon aikana. Vesi kytketään takaisin heti työn valmistuttua. Työn jälkeen verkostossa voi paikoin esiintyä paineenvaihtelua, ilmaa ja sameutta. Veden juoksuttaminen auttaa ilman ja … Lue lisää

Veden jakelukatko ti 21.5.2019 klo 8-12 Vasapolulla

Vedenjakelu joudutaan keskeyttämään tiistaina 21.5.2019 klo 8.00 – 12.00 Vasapolulla vesihuoltosaneeraukseen liittyvän vesijohtoliitostyön takia. Katko koskee kiinteistöjä: Vasapolku 1-17 Kuluttajien on syytä varata talousvettä katkon ajaksi. Vahinkojen välttämiseksi kehotamme pitämään hanat suljettuina katkon aikana. Vesi kytketään takaisin heti työn valmistuttua. Työn jälkeen verkostossa voi paikoin esiintyä paineenvaihtelua, ilmaa ja sameutta. Veden juoksuttaminen auttaa ilman ja … Lue lisää

Vesihuoltosaneeraus Peuranpolulla aiheuttaa poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä

Riihimäen Vesi saneeraa putkiaan Peuranpolulla välillä Ilomäentie-Lapinkatu. Vesihuoltotyöt aiheuttavat poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä alueella. Valmistelevat työt aloitetaan alueella viikolla 21. Maanantaina 3.6.2019 Peuranpolku suljetaan läpiajoliikenteeltä. Työt etenevät Ilomäentien risteyksestä kohti Lapinkadun risteystä. Työt Peuranpolulla pyritään saamaan valmiiksi 9.8.2019 mennessä. Paikallisliikenteen linja 2 reitti siirretään kulkemaan Petsamonkadun kautta vesihuoltosaneerauksen ajaksi.   Lisätietoja: Urakoitsija: Lakeuden Maanrakennus Oy, Jouni Heikkilä, … Lue lisää

Laaksokadun alueen vesihuoltosaneeraus jatkuu

Viime vuonna aloitettu Laaksokadun vesihuoltosaneeraus jatkuu pääsiäisen jälkeen. ti 23.4.2019 kaivuutyöt aloitetaan vesitornin mäellä. 29.4. alkavalla viikolla Uramontie suljetaan läpikulkuliikenteeltä välillä Laaksokatu – Salpausseläntie. Työt tällä osuudella kestävät arviolta toukokuun loppuun saakka. Kun Uramontie on saatu valmiiksi, kaivuutyöt siirtyvät Salpausseläntielle. Salpausseläntie suljetaan läpikulkuliikenteeltä välillä Kokinmäki (vesitorni) – Uramontie. Kun alueen kaivuutyöt on saatu valmiiksi, tehdään … Lue lisää